Wiurilan talli

Wiurilan kartanon hevostalli on viihtyisä, kahdenkymmenen hevosen yksityistalli joka sijaitsee Halikossa, seitsemän kilometrin päässä Salon keskustasta. Talli sijaitsee rauhallisessa ja historiallisessa ympäristössä kartanon mailla. 

Wiurila tarjoaa asiakkailleen monipuoliset mahdollisuudet hevosurheiluun. Tallilla on mahdollisuus niin aktiiviseen valmentautumiseen kuin rentoon harrastamiseenkin. Henkilökunta on ammattitaitoista ja perushoito laadukasta. 

Tallissa on 15 karsinapaikkaa hevosille sekä yksi karsina pienelle ponille. Tallin yhteydessä on yksi ulkokarsina tarhoineen ja pihapiirissä pieni pihatto parille hevoselle. Lisärakennuksessa sijaitsee kahden pienen hevosen tai ponin minitalli.

Tiedustelut:
Elli Österberg, tallimestari, puh. 045 6111 711.

WIURILAN TALLIN PALVELUT

Täyshoito
Karsinan siivous päivittäin (turvekuivitus).
Loimitus sään mukaan kerran päivässä.
Koko- tai puolipäiväpäivätarhaus asiakkaan toiveen mukaan sekä mahdollisuus tarhata yksin tai laumassa.

Ruokinta
Heinäruokinta neljä kertaa vuorokaudessa.
Käytössä analysoitu, esikuivattu säilöheinä tai kuivaheinä.
Väkirehut kaksi kertaa vuorokaudessa. Kaura sekä kivennäinen.

Tarhat ja laitumet
Käytössä putkiaidatut, hiekkapohjaiset tarhat. 
Kesällä hevosilla on mahdollisuus laiduntaa joko yhdessä isossa laumassa tai pienemmillä laidunlohkoilla riippuen hevosen tarpeista.

Hinnasto
Karsinapaikka hevoselle 515 e
Karsinapaikka ponille 495 e
Pihattopaikka 370 e
Tiedustele myös majoitusta pikkuponeille.

Maneesin käyttömaksu 10 e, kentän käyttömaksu 5 e.
Varaus ja maksu tallimestari  Elli Österbergille puh. 045 6111 711
Wiurilan hevosurheilijoiden (WiuHu)  jäsenillä on mahdollisuus käydä ratsastamassa maneesissa viikottain ilmaiseksi.
Jäsenten maneesiaika lauantaisin 18-20.

Tallissa
Sosiaalitila
Rehukeittiö
Kaksi varustehuonetta
Kaksi loimenkuivatushuonetta ja 12 kg pesukone
Hoitotila ja vesikarsina
Ulkopesutila

Ratsastusalueet
Maneesi
Maneesissa on uusi kuitupohja joka on tehty keväällä 2017. Pohja lanataan kahdesti viikossa. Hevosen juoksuttaminen on sallittu vain ulkokentällä. Maneesista löytyy myös tarvittava estekalusto. Maneesin etuosassa noin sadan hengen katsomo.
Kenttä
Hiekkapohjainen kenttä huolletaan kesäaikaan kerran viikossa. 
Maastot
Kartanon ympäristöstä löytyy maastoilijoille runsaasti hiekkateitä sekä metsäpolkuja.  Talviaikaan myös golftiet ovat ratsastajien käytettävissä. 

YHTEYSTIEDOT

WIURILAN TALLI
Viurilantie 129, 24910 Halikko
www.wiurilantalli.fi

Elli Österberg
tallimestari, ratsastuksenohjaaja
puh. 045 6111 711
elli.osterberg@gmail.com

Tallin omistaja
Anna-Liisa Brüninghaus, Wiurilan kartano

Facebook: 
Wiurilan kartanon talli